Suru

Viime kuukausina on täällä blogissa ollut aika hiljaista. Mutta nyt kaiken kiireen keskellä haluan pysähtyä ja jakaa teille ajatuksia surusta. Tänä vuonna olen menettänyt kummatkin mummoni ja tänään rakas tätini lähti taivaan kotiin. Ja vaikka tässäkin elämän tilanteessa touhua riittää, haluan ottaa aikaa, hiljentyä ja antaa surun tulla.


SURU

Taas se tulee ovista ja ikkunoista sisään
vaikka juuri suljin, kun pelkäsin pimeää
Ei se kysy lupaa, vaan tunkee kuin varas
en kestäisi enää, vaikka näin on paras

suru, saat tulla, annan sulle sijaa
vaikka uneni viet, vaikka suunnitelmat pilaat
vain kyyneleet sinut vaikenemaan saa
ja siihen asti saat luonain olla

Jos työnnän sut pois, tiedän sen
palaat jälleen, kunnes sut sisään lasken
Koputat ja oloni raskaaksi teet
kunnes hyväksyn ja annan sulle sen hetken

Että viet minut tunteiden viidakkoon
jossa polku on täysin tuntematon
Muistojen laaksojen läpi taival vie
mutta sieltä virtaa vapauteen tie

suru, saat tulla..



Läheisen ihmisen menettäminen on ollut minulle vierasta, mutta nyt saan kohdata tätä todellisuutta jatkuvasti. Saan kokea sitä tuskaa ja ikävää, kun ihmisestä jää vain muisto jäljelle ja maallinen telttamaja puretaan. Saan kokea erityistä läheisyyttä ja yhteyttä muiden surevien kanssa. Saan syvemmän ymmärryksen ihmisen elämän tarkoituksesta ja jälleennäkemisen toivosta.

Runo "muuta mua"

Tässä teille tämän päivän ajatuksia kiteytettynä runoon.

Muuta mua, ettei piikit pistäisi haavaan
lähimmäisen eikä omaan,
jotten kulkisi tietä hajottajan,
vaan polkua rakkauden rakentajan.

Tee minusta käyttöastia, 
joka jaksaa kantaa lastia,
vaikkei kiitosta kuulu, eikä kunniaa saa
edes mestari savenvalaja.

Muuta mua, ettei piikit pistäisi haavaan
lähimmäisen eikä omaan,
jotten kulkisi tietä hajottajan,
vaan polkua rakkauden rakentajan.

Tee minusta pylväs rakennukseen,
joka kestää läpi tulikoetuksen,
joka ehjänä säilyy ja kirkkaana loistaa,
kun päivä viimeinen koittaa.

I need to know

Kesän kuumimpana päivänä jaan teille muutamia lämpimiä ajatuksia.

Jos satsaa elämänsä yhden kortin varaan, on luonnollista, että haluaa olla tästä yhdestä asiasta varma. Minä olen tehnyt sellaisen uhkarohkean tempun, että olen laittanut elämäni uskon varaan. Tämä päätö s ei ole tapahtunut tänään, vaan jo yli kymmenen vuotta sitten. Ja ihmeellistä kyllä, en ole sitä koskaan katunut. Vaikka hulluahan on, jos lupaa jotain jollekin, jota ei ole koskaan omin silmin nähnyt. Mutta silti se on ollut paras ratkaisu minun koko elämässä. 

Uskon Jumalaan, joka on ilmoittanut itsestään ja tullut jopa ihmiseksi ihmisten keskelle. Uskon, että Jeesus kuoli koko ihmiskunnan puolesta, nousi kuolleista  ja avasi tien taivaaseen, Isä Jumalan luo. Uskon, että Jumala on antanut kaikki minun virheeni anteeksi ja ottanut minut lapsekseen. Usko on elämäni perusta ja silti minulla on uskoa todella vähän. Kuulostaapa todella järjettömältä. Olisi paljon fiksumpaa, jos voisin nyt edes kertoa, että uskoni on suuri ja valtava ja siksi siihen on helppo rakentaa elämää. No mutta haluan olla rehellinen ja tunnustaa, että näin ei ole. Kun tein uskonratkaisun, ei sitä uskoa tullut heti valtavasti, vaan sen verran, että uskalsin ottaa ensimmäisen askelleen. Ja sen jälkeen tämä vaellus on ollutkin sellaista töpöttämistä. Ja heti, kun koen kasvaneeni uskossa vähääkään, se koetellaan. 

Keväällä eräs ystävä menetti vauvan, vaikka heillä oli suuri rukousarmeija anomassa elämää tälle pienelle ihmiselle. En voi ymmärtää miksi Jumala ei vastannut niihin rukouksiin eikä parantanut vauvaa, vaan antoi hänen kuolla. Uskon, etä Jumalan käsissä on meidän elämä ja Hänelle kaikki on mahdollista. Miksi hän sitten salli tämän pienen lapsen kuolla? 

Ei minulla ole vastauksia ja huusin itkien Jumalan puoleen, että minun täytyy saada tietää, että Hän on oikeudenmukainen ja kaikkivaltias, niinkuin Hän väittää olevansa. Halusin varmuuden siitä, etten ole laittanut elämääni väärän kortin varaan ja uskonut tyhjiin lupauksiin.

Mutta mistä saada varmuus? Kuka voi minulle vakuuttaa, että se mitä uskon, on totta? Eihän se auta, että muut ihmiset minulle niin sanoo, sillä minun täytyy saada itse varmuus asiasta. 

Kirjoitin laulun "I need to know", jossa puran sydäntäni Jumalalle ja pyydän sitä varmuutta Häneltä. Ja vaikka siinä laulussa ei ole mitään vastauksia, sain laulun kautta ymmärtää, että voin taas itse tehdä päätöksen haluanko vielä uskoa ja jatkaa uskon varassa. Ja minä haluan! Vaikka uskoni horjuu, enkä tiedä vastauksia, haluan elää yhteydessä Jumalan kanssa ja luottaa Häneen. 

Kesän aikana uskoani on koeteltu, sillä kärsimystä on ollut lähipiirissä riittämiin. Mutta juuri usko Jumalaan on ollut näissä tilanteissa minun voimavara. Olen voinut kääntyä Jumalan puoleen ja saanut Häneltä lohdutusta, toivoa, turvaa ja jopa iloa.  

Ja juuri sen henkilökohtaisen kokemuksen kautta olen saanut varmuuden siitä, että Jumala on se, joka Hän Raamatussa sanoo olevansa.

I NEED TO KNOW Marianne Salminen, 2014

Cm    Ab Bb     Gm

I need to know that you are here, although I can´t feel you are near

Cm    Ab    Bb Gm

I need to know you are true, not just a religion people do

Cm    Ab Bb

I need to know.. I need to know...

Cm    Ab     Bb     Gm

I need to know that you´re still there, in this world where noone cares

Cm    Ab Bb Gm Cm

I need to know you stay the same ´Cause I still call upon your name

Ab Bb     Cm

´CAUSE MY WHOLE LIFE DEPENDS ON YOU

Ab  Bb Cm

MY WHOLE WORLD IS BUILT ON YOU

    Ab Bb Cm

FROM MY BIRTH TO DEATH I`LL FOLLOW YOU

Ab Bb Cm

I AM CALLED TO BE YOURS 

Cm    Ab      Bb     Gm

I need to know that Your grace covers all the sins that we make

Cm   Ab     Bb    Gm

I need to know that You keep all the promises You´ve given me

Cm    Ab Bb

I need to know.. I need to know..

Cm    Ab  Bb Gm

I need to know that You still reign in the trials, in the pain

Cm    Ab    Bb   Gm     Cm

I need to know You are righteous and in the end there´ll be justice

Epävarmuus

Tässä runo epävarmuudesta. (Ehkä tämä runo saa joskus melodian.)

Epävarmuus on aina ollut vierelläni
Kuin uskollinen ystävä läpi elämäni
Jo lapsena peittelin itseäni
Häpesin ja pelkäsin epäonnistuvani

Mutta unelmissa olin vahva ja rohkea
Olin sankaritar, joka voitti maailman

Nuoruudessa se murensi itsetuntoni
Masennus vei jopa elämänhaluni
Olisin halunnut vajota maan syvyyksiin
Enkä enää koskaan tulla sieltä esiin

Silti unelmoin että joku kaunis päivä
Voisin olla aidosti vaan minä

Aikuisuus toi vastuun vaelluksestani
Täytyi ottaa askeleita rohkeasti
Uskalsin yrittää, vaikka sisimmässäin pelkäsin
Epävarmuutta kovuudella peittelin

Heikkoa sydäntäni suojelin
Kun vahvaa naista esitin

Eräänä päivänä muurit sortuivat
Kun kohtasin sydämeni rakastajan
Hyväksyntä puhdisti peilikuvan
Ja antoi aitoudelle luvan

Nyt voin olla oma itseni
vaikka epävarmuus on yhä vierelläni

Demo on valmisssssssssss

Vihdoinkin kotitekoinen demo valmistui! Laulujen sanoitukset ja sävellykset ovat omia ja sovitukset olen tehnyt mieheni Samulin kanssa yhdessä. Kuunnelkaa https://soundcloud.com/mariannesongs 
ja kertokaa mistä piditte ja missä on kehittämisen varaa. Erityisesti minua kiinnostaa mistä laulusta pidätte eniten. :-D

Tässä lyhyt katsaus mistä laulut kertovat.

Kivisydän kertoo sydämen kovuudesta ja rakkauden muuttavasta voimasta.

Oot minulle rakas on juuri sinulle, jos et tiedä kuinka paljon sinua rakastetaan.

Posliininukke on vuoropuhelu nuoren tytön ja hänen aikuisen ystävän välillä. Tyttö purkaa sydäntään ja ystävä lohduttaa ja rohkaisee. Laulu syntyi eräänä iltana, kun olin pitkään viestitellyt yhden ihanan teiniystävän kans facebookissa. Tämä laulu on kaikille tunneherkille ihmisille, joille maailma on liian kova paikka.

Ikuisuus vierelläsi kertoo kahden ihmisen välisestä syvästä yhteydestä ja rakkaudesta. Laulu pohtii kestääkö rakkaus ja toiseen ihmiseen sitoutuminen läpi elämän kaikki vaiheet ja ylittää jopa kuoleman rajan. 

Rukous Suomen puolesta Rukoilen, että kaikki Suomen kristityt olisivat yhtä. Rakkaudellinen yhteys ylittää kaikki seurakuntarajat ja rakentaa eroavaisuuksista huolimatta. On aika yhdistää voimat ja oppia arvostamaan ja rakastamaan toinen toisiamme.

love,
marianne

Äitienpäivää ja "Little One"

Eilen oli äitienpäivä ja sain viettää ihanan päivän rakkaiden lasteni ja mieheni kanssa. Heti kun avasin makuuhuoneen oven, lapset juoksivat huutaen: "Hyvää äitienpäivää!" He toivat suloiset kortit ja pahvikukat, jotka he olivat päiväkodissa askarrelleet. Ja he lauloivat iloisesti monta kertaa "paljon onnea vaan.." Mieheni hemmotteli minua laittamalla herkullista aamupalaa, joka sisälsi mm. pannukakkua (siis ihan pannussa paistettua) ja hedelmäsalaattia. Aamupäivän puistoreissun jälkeen laitoimme yhdessä juhla-ateriaksi sveitsiläistä Raclettia. Lapset olivat siitä aika innoissaan, vaikkakin se lämmin juusto ei näyttänyt olevan heidän lempiruokaansa. Iltapäivällä menimme äitienpäiväkirkkoon, jossa lapset esiintyivät. Miestenkuoro lauloi komeasti matalassa registerissä ja juhlavan jumalanpalveluksen kruunasi kakkukahvit. Illalla nautimme kotona oleskelusta ja pötköttelimme masut pullollaan ja tyytyväisinä.

Olen miettinyt vanhemmutta ja täytyy sanoa, että äitiys on kasvattanut minua enemmän, kuin mikään muu. Olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin, joutunut näkemään vajavaisuuteni ja heikkouteni. Lapset ovat haastaneet minua ihan uudella tavalla ja olen siitä oikeasti todella kiitollinen. Vaikka on ollut vaikeaa ja kipeää muuttua ja kasvaa, se on ollut minulle hyväksi. Olen oppinut asettamaan rajoja ja opettelen hillitsemään itseni ja olemaan johdonmukainen. Saan opetella myös kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Olen itsekin kuin lapsi, joka ei vielä taida jotain ja harjoittelee, kunnes osaa.
Vanhemmuudessa parasta on se, että voi positiivisesti vaikuttaa pienen ihmisen elämään, mutta samalla se on myös vaikeinta, kun huomaa tehneensä väärin ja se vaikuttaa negatiivisesti toisen ihmisen elämään. Mutta juuri siksi koen tarvitsevani kasvaa armollisuudessa - lapsiani sekä itseäni kohtaan.

Esikoisemme täyttää ensi sunnuntaina 5 vuotta ja olen ihmetellyt miten nopeasti nämä vuodet ovat kiirineet. Juurihan hän oli minun masussani! Muistan sen jännityksen ja odotuksen, mikä tuntui kestävän ikuisuuden. Halusin niin nähdä sen vauvan, jonka liikkeitä seurailin ja joka potki yöllä, kun yritin nukkua. Halusin niin ottaa hänet syliin ja rakastaa.

10 päivää ennen hänen syntymää istuin illalla pianon äärelle ja ryhdyin laulamaan maha-asukille. Sanat ja melodia vaan tulivat mieleeni, niin kuin ne olisivat olleet jo valmiina jossain. Silloin syntyi laulu: "LITTLE ONE". Silloin en vielä arvannut miten osuva laulu oli. Laskettuna päivänä en tuntenut vauvan liikkeitä ja neuvolassa sydänäänet olivat heikot. Saimme lähetteen sairaalaan, jossa synnytys käynnistettiin. Vasta synnytyksessä selvisi, että täysiaikainen vauva olikin vaan 2200g ja 44cm. Hän oli todellakin pieni eli "little one". Olin uskomattoman kiitollinen siitä, että pienokainen selvisi synnytyksestä. Mutta suurin suru oli, etten saanut häntä heti syliin. Se hetki, jota olin niin pitkään odottanut, olikin pettymys. Sain nähdä lapseni vain vilaukselta, koska hänet vietiin tarkkailuun lastenosastolle. Vasta seuraavana päivänä sain kokea sen unohtamattoman hetken ja ottaa pienen tytön syliin.

Little One

Hey little one in my womb
For a while I´ve been waiting for you
Waiting for the day to hold you tight
To see your face and look into your eyes

Hey little one in my womb
Every moment I feel you move
I am so amazed you are alive in me
A new creation the world has not yet seen

In the sleepless nights I pray for you
May your life be a dream come true
May you know that above all
You are loved.. you are loved

Hey little one in my womb
I know the time will come soon
The time for your first breath, for your first cry
The moment I can look into your eyes

And hear your voice, and maybe cry
I´ll shed a tear of thankfullness
For I´m so blessed to have you near
Above all.. above all..
I know, you are loved

Uusi aika alkaa

Vihdoinkin uskallan kömpiä ulos luolastani ja astua uuteen aikaan. Keväisen auringon säteet kutsuvat luonnonkin esiin ja eläimet koloistaan. Olen ollut pitemmänkin aikaa talviunilla ja ihan kuin olisin ollut horroksessa, josta on vaikea herätä ja lähteä liikkeelle. Koin jo kevättalvella kehotuksen astua tähän uuteen aikaan, jossa en enää piilottele sitä, mitä minulle on annettu ja mitä sydämeni on tulvillaan. Vaikka minulla on kivisydän, se on elävä ja sykkii elämää. Sydämeni on vaan kova ja sen on vaikea ottaa vastaan rakkautta ja rakastaa. Mutta minulla on toivoa. Tiedän, että on olemassa voima yli kaikkien voimien, joka voi pehmentää jopa kivisydämet. Sydämeni on nyt ollut rakkauden aaltojen alla jo yli kymmenen vuotta ja jotain muutosta on tapahtunut. Muutos on hidasta ja usein kivuliasta, mutta lopputulos kuitenkin hyvää, joten en enää taistele vastaan.

Sinulle, rakas lukija, avaan nyt elämääni sellaisena kuin se on. En halua esittää mitään, enkä luoda ihannekuvaa itsestäni. Nyt kun vihdoin pystyn hyväksymään itseni ja olen sinut itseni ja elämäni kanssa, haluan olla rehellinen myös Sinulle. 

Jo pienenä tyttönä aloin kirjoittamaan lauluja ja runoja. Tunneherkkä tytön tapa työstää kokemuksia oli musiikin kautta. Kirjoittaminen ja laulaminen auttoi pääsemään kipeidenkin asioiden yli. 

Laulut syntyvät omista kokemuksista, ajatuksista ja tunteista. Jotkut laulut ovat tarinoita, toiset tunteiden puimista. Jotkut laulut ovat kirjoitettu tietyille ihmisille, toiset ovat suoraa puhetta Jumalalle. Joskus laulu on ikään kuin valmiina ja saan sen vain kirjoittaa paperille. Joidenkin laulujen tekeminen on pitkän ajan prosessi ja jotkut laulut odottavat laatikossa ehkä vuosia. 

Monet kuulijat pyysivät minua jakamaan laulujani ja rohkaisivat minua ottamaan tämän askeleen. Toivon, että laulut voisivat koskettaa, rohkaista ja liikauttaa Sinunkin sydäntä.

Marianne

P.S. Tarkoitus olisi ladata myös äänitteitä ja videoita tänne, mutta ne eivät ole vielä valmiit, joten pyydän kärsivällisyyttä. :-D


 KIVISYDÄN 

Jo kauan aikaa sitten kutsuin sinut sydämeeni, annoin koko elämäni sun käsiisi.
Tiesin, ettei tämä tie helppoa ole, mutta sinua seurata mä lupasin.

Sinut kohtasin heikkoudessani.
Sinun armosi on nyt turvani.

Tarvitsen rakkauttasi, enemmän kuin lapsi äitiään.
Pehmennä kivisydämeni, rakkautesi saa sen elämään.

Halusin kai olla muiden silmissä niin vahva, että liikaa omiin voimiin mä turvasin.
Uupuneena pystynyt en vastustamaan pahaa ja niin aina uudelleen mä lankesin.

Sinut kohtasin heikkoudessani.
Sinun armosi on nyt turvani.

Tarvitsen rakkauttasi, enemmän kuin lapsi äitiään.
Pehmennä kivisydämeni, rakkautesi saa sen elämään.

(c) Marianne Salminen 2010