Äitienpäivää ja "Little One"

Eilen oli äitienpäivä ja sain viettää ihanan päivän rakkaiden lasteni ja mieheni kanssa. Heti kun avasin makuuhuoneen oven, lapset juoksivat huutaen: "Hyvää äitienpäivää!" He toivat suloiset kortit ja pahvikukat, jotka he olivat päiväkodissa askarrelleet. Ja he lauloivat iloisesti monta kertaa "paljon onnea vaan.." Mieheni hemmotteli minua laittamalla herkullista aamupalaa, joka sisälsi mm. pannukakkua (siis ihan pannussa paistettua) ja hedelmäsalaattia. Aamupäivän puistoreissun jälkeen laitoimme yhdessä juhla-ateriaksi sveitsiläistä Raclettia. Lapset olivat siitä aika innoissaan, vaikkakin se lämmin juusto ei näyttänyt olevan heidän lempiruokaansa. Iltapäivällä menimme äitienpäiväkirkkoon, jossa lapset esiintyivät. Miestenkuoro lauloi komeasti matalassa registerissä ja juhlavan jumalanpalveluksen kruunasi kakkukahvit. Illalla nautimme kotona oleskelusta ja pötköttelimme masut pullollaan ja tyytyväisinä.

Olen miettinyt vanhemmutta ja täytyy sanoa, että äitiys on kasvattanut minua enemmän, kuin mikään muu. Olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin, joutunut näkemään vajavaisuuteni ja heikkouteni. Lapset ovat haastaneet minua ihan uudella tavalla ja olen siitä oikeasti todella kiitollinen. Vaikka on ollut vaikeaa ja kipeää muuttua ja kasvaa, se on ollut minulle hyväksi. Olen oppinut asettamaan rajoja ja opettelen hillitsemään itseni ja olemaan johdonmukainen. Saan opetella myös kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Olen itsekin kuin lapsi, joka ei vielä taida jotain ja harjoittelee, kunnes osaa.
Vanhemmuudessa parasta on se, että voi positiivisesti vaikuttaa pienen ihmisen elämään, mutta samalla se on myös vaikeinta, kun huomaa tehneensä väärin ja se vaikuttaa negatiivisesti toisen ihmisen elämään. Mutta juuri siksi koen tarvitsevani kasvaa armollisuudessa - lapsiani sekä itseäni kohtaan.

Esikoisemme täyttää ensi sunnuntaina 5 vuotta ja olen ihmetellyt miten nopeasti nämä vuodet ovat kiirineet. Juurihan hän oli minun masussani! Muistan sen jännityksen ja odotuksen, mikä tuntui kestävän ikuisuuden. Halusin niin nähdä sen vauvan, jonka liikkeitä seurailin ja joka potki yöllä, kun yritin nukkua. Halusin niin ottaa hänet syliin ja rakastaa.

10 päivää ennen hänen syntymää istuin illalla pianon äärelle ja ryhdyin laulamaan maha-asukille. Sanat ja melodia vaan tulivat mieleeni, niin kuin ne olisivat olleet jo valmiina jossain. Silloin syntyi laulu: "LITTLE ONE". Silloin en vielä arvannut miten osuva laulu oli. Laskettuna päivänä en tuntenut vauvan liikkeitä ja neuvolassa sydänäänet olivat heikot. Saimme lähetteen sairaalaan, jossa synnytys käynnistettiin. Vasta synnytyksessä selvisi, että täysiaikainen vauva olikin vaan 2200g ja 44cm. Hän oli todellakin pieni eli "little one". Olin uskomattoman kiitollinen siitä, että pienokainen selvisi synnytyksestä. Mutta suurin suru oli, etten saanut häntä heti syliin. Se hetki, jota olin niin pitkään odottanut, olikin pettymys. Sain nähdä lapseni vain vilaukselta, koska hänet vietiin tarkkailuun lastenosastolle. Vasta seuraavana päivänä sain kokea sen unohtamattoman hetken ja ottaa pienen tytön syliin.

Little One

Hey little one in my womb
For a while I´ve been waiting for you
Waiting for the day to hold you tight
To see your face and look into your eyes

Hey little one in my womb
Every moment I feel you move
I am so amazed you are alive in me
A new creation the world has not yet seen

In the sleepless nights I pray for you
May your life be a dream come true
May you know that above all
You are loved.. you are loved

Hey little one in my womb
I know the time will come soon
The time for your first breath, for your first cry
The moment I can look into your eyes

And hear your voice, and maybe cry
I´ll shed a tear of thankfullness
For I´m so blessed to have you near
Above all.. above all..
I know, you are loved